Thursday, July 18, 2013

Meneekö oikein?

Netissä on tolkuttoman paljon keskustelua käsityötuotteiden myynnistä, verotuksesta ja hinnoittelusta. Itse olen haaveillut myyväni pienimuotoisesti käsityötuotteita ja olen hankkinut tietoa ja pohtinut oikeaa menettelytapaa monelta kantilta. Nyt kysyn teiltä rakkaat lukija, mitä ajatuksia, mielipiteitä, huomautuksia pohdintani herättävät:

Aivan ekaksi pohdintaa siitä, perustaako yritys vai ei. Minä en haluaisi perustaa yritystä, koska ajatukseni on, että käsityötuotteiden valmistus ja myynti olisi hyvin pienimuotoista oman työn ohessa tapahtuvaa harrastustoimintaa. Olen palkkatyössä, mutta vapaa-ajalla haluan tehdä käsitöitä. Ajatukseni on tehdä omaan tarpeeseen käsitöitä, mutta valmistaa siinä samalla useampi kappale ja myydä ylimääräiset. Myynnistä saadulla voitolla rahoitan siis harrastustoimintaani. Mielestäni tämmöinen toiminta ei olisi ammattimaista, eikä siihen pitäisi tarvita yrityksen perustamista.

Haluan kuitenkin, että kaikessa toimitaan lain mukaan, enkä missään nimessä halua vahingoittaa kenenkään toisen toimintaa: esimerkiksi ammattimaista käsityöyrittäjää. Verohallinnon sivulla on tietoa "kirpputorimyynnin" verotuksesta. Tavanomaista koti-irtaimistoa voi myydä verottomasti 5000 euroon asti. Eräästä toisesta mtv3-kanavan artikkelista luin, että kirpputorimyynnissä tavaran myyntiarvo on usein alempi kuin ostohinta, jolloin myyntivoittoa ei synny. Minä taas toteutan käsityötuotteeni käytetystä tavarasta: Olen vuosien varrella tullut ostaneeksi kirpputoreilta vaatteita ja kankaita sitä varten, että näistä sitten joskus tekisin jotain. Nyt olen kuitenkin huomannut, että elinaikani ei riitä kaiken tämän tavaran kuluttamiseen. Voisin siis tietysti myydä nuo materiaalit vain materiaalina kirpputorilla ja kellään ei olisi mitään vastaansanomista. Mutta minä en halua myydä pelkkää materiaalia (koska edelleen toivon, että joskus saisin sen jotenkin kulutettua, heh heh). Haluan tehdä noista materiaaleista edellä kuvatulla tavalla tuotteita ja myydä sitten ylimääräiset tuotteet. Mielestäni tämän kaltainen toiminta täyttää "kirpputorimyynnin" nimen tuohon 5000 euroon asti (ylikin saa mennä, mutta se on luovutusvoittoveron alaista tuloa). No tosiasia on se, että olisin ällikällä lyöty, jos aikani riittäisi valmistamaan sellaisen määrän tuotteita, joista saisi 5000e ja että ostajia vielä olisi niin paljon! Taidan tämän vielä tarkistaa jossain vaiheessa verottajaltakin, niin ei jää mitään oman tulkinnan varaan.

No sitten hinnoittelusta. Kun valmistan esimerkiksi pipon käytetystä T-paidasta tai vaikka käyttämättömästäkin, mutta kenties vuosia varastossa säilytetystä kankaasta, niin en pidä sitä todellakaan "uutena". Tietysti katson materiaalin niin, että se on "uutta" vastaava, koska kukapa haluaisi ostaa valmiiksi nukkaantunutta pipoa (vaikka ostaahan ihmiset valmiiksi revittyjä farkkujakin)! Valmistukseen menee tietysti sama vaiva ja aika kuin uudesta kankaasta valmistettuunkin, ja oikeastaan enemmänkin, koska työtä ei voi sarjottaa leikkausvaiheessa (eikä aina ompelussaakaan) samoin, kuin uusista materiaaleista. Tämä johtuu siitä, että esim T-paidasta saa kerralla vain yhden pipon leikattua ja kirppikseltä ostettu kangas saattaa olla epämääräisen muotoine ja kappaleita joutuu miettimään tarkemmin, miten ne siitä saa leikattua. Ompelussa hidastaa lankojen vaihtaminen ym, kun samaa kangasta saattaa riittää vain yhteen kappaleeseen. Mutta tämä on juuri ideanikin: onkin tarkoitus tuottaa melkoisen uniikkeja tuotteita. Eli hinta ei mielestäni pidäkään olla samaa luokkaa kuin ammattimaisella käsityöläisellä (vaan halvempi). Ja tietysti kun toiminta on niin pientä, että sitä ei veroteta, niin verovapaus näkyy hinnassa. Materiaalikin on keskimäärin halvempaa, koska se voi olla esim. käytetty vaate, joka olisi muussa tapauksessa laittettu ilmaiseksi (tai myyntiin) kirpparille (tai roskiin, jos paidasta esim hihassa on reikä tai tahra, mutta muuten hyvässä kunnossa). Tai kirpparilta ostettu kangas, josta on ommellut itselleen sen yhden tuotteen ja loppu olisi jäänyt varastoon käyttämättä. Tietysti joskus joutuu ostamaan uusiakin materiaaleja (kuminauhoja, vetoketjuja, lankoja, neppareita, ym) mutta se taas on sitä harrastustoimintaa, että niitä ostaisi muutenkin (mutta tietysti näkyvät materiaalikustannuksina.

Ja sitten niistä tekijänoikeuksista: olen päättänyt jo aikoja sitten, että jos jotain tuotteita valmistan myyntiin, niin teen kaavat niihin ihan heti itse, eipähän tarvi sitten vastata kellekään tekijänoikeuksista. Sitä paitsi tarkoitukseni on tehdä vain yksinkertaisia tuotteita, jotka valmistuu nopeasti, niin niiden kaavat on ihan helppo tehdä itsekin. Ja onhan se totta, että kaikissa kaavalehdissä lukee, ettei kyseisiä kaavoja saa käyttää myyntiin tuleviin tuotteisiin.

Että tälläisiä mietteitä. Voihan se olla, ettei ketään kiinnosta edes, mutta lähinnä omaa ajatteluani selkeyttäen näitä täällä pohdin =)

Hyvää kesän jatkoa kaikille!

1 comment:

Mummeli said...

Hienoa että pienkäsityöt kiinnostavat sinua, itsekin olen joskus pohtinut niiden myymistä ja minulla on sellainen käsitys, että määrättyyn euromäärään saakka (liekö se 5000) saa myydä verovapaasti (siis brutto) ja jos se ylittyy niin silloin tarvitaan jo kirjanpito vähennyksineen ja verottaja vie osansa netosta.