Wednesday, November 19, 2014

Perhepotretti

Olen jo pitkään suunnitellut, että pitäisi ommella unimaskit koko perheelle, koska matkustelemme paljon ja matkalla olisi kiva nukkua, mutta usein uni ei vain tule. Maskit saattavat auttaa nukahtamisessa.


Jotenkinminun on usein vaikea aloittaa käsityötä, jonka tiedän valmistuvan nopeasti. Ikään kuin se valmistuisi jopa liian nopeasti. Ehkä aloittaminen tuntuu turhalta, koska työssä ei ole sopivaa haastetta. En tiedä.. mutta tälläisena keskiviikkoillan ajanvietteenä neljä maskia oli juuri sopiva projekti.


Ohje on Tildan tapaan -kirjasta. Minun ja poikien maskit ovat flanellia, Miehen maski on paksu metsästyskuosinen puuvillakangas.


Kaikkien maskien taustapuoli on fleeceä. Pojilla ja Miehellä on kuminauha, minulla joustava pitsi. Kankaat ovat muiden töiden jämäpaloja, joten tämä on oiva tilkkujen tyhjennysprojektiksi myös.


Mies on usein pyytänyt minua ompelemaan hänelle silmälappua ammuntaharjoitteluun. Hänellä on kuulemma toinen silmä hallitsevampi ja se pitäisi peittää, jotta harjoittelu sujuisi paremmin. No tätähän voi käyttää silmälappunakin: mutta parempi varmaan olisi, ettei ammuskellessa peitä molempia silmiä ;)

Mielestäni muuten ihan hauska lahjaideakin näin joulun alla.

Monday, November 17, 2014

Elämäni ensimmäinen valmistunut virkattu pusero

Tiedän, että tästä tulee minun seuraava lempipuseroni...


Syksyllä 2013 neuleristeilymatkalla Helsingin LankaDelistä ostamista langoista valmistui tänään pusero. Aloitin tämän puseron teon tänä keväänä ja se valmistui parissa kuukaudessa, mutta jälleen kerran työ odotti lankojen päättelyä muutaman kuukauden kaapissa...


Lanka on Novitan hattara (puuvilla/viskoosi/polyamidi). Lankaa kului alle 6 kerää (= 300g). Koulkku oli muistaakseni nro 5. Tarkempaa ohjetta en tähän kirjoita, koska en enää muista, miten pusero on tehty.


Idea puseroon lähti Strömsön jaksosta, jossa virkattiin vauvan takki. Tässä yllä olevassa kuvassa näkyy kainalossa kuusikulmaisen puseronpuolikkaan aloituskohta. Kahden puseronpuolikkaan väliin virkkasin hieman lisäleveyttä etu- ja takapuolelle. Hihoihin virkkasin lisäpituutta pyörönä ja samalla kavensin hihan leveyttä. Helmaan ja hihansuihin neuloin 1o, 1n resorin.


Mallivirkkaus on 3p samaan silmukkaan, seuraavalla kerroksella nämä 3p jätetään väliin ja 3p virkataan aina kolmen pylvään ryppään välisiin aukkoihin. Kulmassa virkataan 3p, 3kjs, 3p. Tein puseron niin, että yhteenommeltavia saumoja ja pääteltäviä lankoja tuli mahdollisimman vähän. Olkasaumat virkkasin lopulta yhteen ja saumasta tuli kyllä hyvä: ei ole liian paksi, koska lanka on niin kevyt.

Puseron teosta kirjoitin tässä blogissa aiemminkin. Lanka on ihanan kevyttä ja sopii mielestäni tähän malliin tosi hyvin. Mies joutui kuvaajaksi näihin kuviin: hän ei muuten ymmärrä lainkaan, että miksi näissä kuvissa ei saa kasvoja kuvata??!! No, alun perinkin, kun perustin ensimmäisen blogin, päätin, että se olisi julkinen blogi ja etten näytä siellä omia tai lasteni kasvoja kokonaan. Ne kasvot, jotka ovat näkyneet on laitettu kuvatun henkilön suostumuksella. Toiseksi, eihän tässä kasvoja esitellä, vaan käsityötä!

Sunday, November 16, 2014

Vielä toinenkin pesusieni

Heti edellisen blogijutun jälkeen aloitin virkkaamaan toisenkin pesusienen. Aikaa tässä välissä kului noin kaksi tuntia.


Tässä pesusienet ovat vierekkäin. Vasemmalla ensimmäinen ja oikealla viimeksi valmistunut.


Enhän minä ihan identtistä jaksanut tehdä: nyppyjä on hiukan eri määrä ja sienestä tuli himpun pienempi (suoralla osuudella 55p ympyrässä)...


Mutta täytyypi sanoa, että ensimmäinen on mielestäni kauniinpi.


Ompelin sitten vielä molempiin nämä nimikointinauhat: "With my Own Hands - Rebale".


Ja uusiotuotehan tämä on: kirpparilta ostettu lanka, neulelankakerän sisältä löytyneet sienet ja käyttämättä jäänyt palasaippua. Saippua on siis piilotettu sienen sisään, koska sienissä oli reikä keskellä. Tätä voi käyttää sellaisenaan pesuun niin kaun, kuin saippuaa riittää ja sen jälkeen tavallisen pesusienen tapaan.

Ja pukin konttiinhan ne molemmat menevät =)

Inspiraatiota ja joulun odotusta kaikille pukin apulaisille...

Itse tehtyä pukin konttiin ja ohje pesusieneen

Kuluneella viikolla kirpputorilta lähti mukaan euron hinnalla tälläinen ilmoitustaulu sekä 50:n sentin hinnalla siihen nastoja. Tokmannista taas löytyi 5x 5 metrin rullat punaista koristenauhaa yhteensä 1,50€:.


Tässä taas kierrätystarvikkeet ja niistä syntynyt pesusieni:


Kalastajanlanka-rulla ostettu aikoinaan kirpputorilta, hintaa en enää muista. Pehmorulla on lankakerän sisältä löytynyt rulla. Saippua on käsin tehty ja saatu lahjaksi, mutta joko koira tai lapsi pureskeli saippuan muodottomaksi (muovi oli kyllä pysynyt tiiviisti päällä). Muutenkaan en itse ole palasaippua ihmisiä, joten saippua on odottanut muovissaan jatkotyöskentelyä. Työvälineenä virkkuukoukku.


Tässä siis valmis pesusieni ja vieressä tyhjä pehmorulla. Näitä rullia minulla taitaa olla kymmenisen kappaletta, sillä langat niistä on jo neulottu aikoja sitten. Niin, että ehkäpä pukin konttiin syntyy lähiaikoina vielä toinenkin pesusieni... Pehmorullan koko on 7,8cm halkaisija ja 5cm korkeus. Valmiin pesusienen halkaisija on 8,5cm ja korkeus 6cm.


Ja eikun virkkaamaan. Työn aloitin varmaan jo vuosi sitten, ja se jäi kesken viimeiseen nyppykerrokseen. Tänään siis tein työn loppuun asti.


Ajattelin laittaa tähän ohjeenkin, kun malli on taas omasta päästä. Eli virkkuukoukku oli numeroa 3,5 ja kalastajanlanka (kai) kolmesäikeistä. En ole kyllä kuullut kolmesäikeisestä kalastajanlangasta, mutta niin monta säiettä langasta löysin. Langan paksuudella ei sinänsä ole väliä, mutta ohjeen mukaan tehtynä työstäsi saattaa tulla isompi tai pienempi.

Aloitus on tehty siten, että lanka kierretään kaksi kertaa etusormen ympärille. Lankalenkkiin virkataan 3kjs ja 9p, suljetaan renkaaksi ps:lla ja kiristetään aloituslanka kireäksi. Näin keskelle ei jää pientä reikää. Aloituslanka jää pesusienen sisälle.


2. krs: 3kjs, 19p, suljetaan ps:lla.


3. krs: 3kjs, 4p seuraavaan silmukkaan, 1ks takakautta 1.pylvääseen neljän pylvään ryppäästä (= nyppy). *2p+2p+2p seuraaviin kolmeen silmukkaan. Tee seur. silmukkaan nyppy*. Toista *...* vielä 3 kertaa. 2p+2p seuraavaan kahteen silmukkaan ja vielä 1p kerroksen aloittaneeseen 3: kjs:n juureen. Sulje ps:lla.

4. krs: 3kjs, *2p edellisen krs:n nyppyyn, 4p seuraavaan kolmeen silmukkaan. Nyppy seuraavaan silmukkaan. 4p seuraavaan kolmeen silmukkaan*. Toista *...* vielä 4 kertaa. Sulje ps:lla.

5. krs: 3kjs, *nyppy seuraavaan silmukkaan, 6p seuraavaan neljään silmukkaan. 1p edellisen krs: nyppyyn. 6p seuraavaan neljään silmukkaan*. Toista *...* 3 kertaa. Nyppy seuraavaan silmukkaan, 6p seuraavaan neljään silmukkaan. 1p edellisen krs: nyppyyn. 5p seuraavaan neljään silmukkaan. Sulje ps:lla.


6.-11. krs: 3kjs, 1p jokaiseen edellisen krs:n pylvääseen tai nyppyyn. Sulje ps:lla.


12.krs: 3kjs, virkkaa 49p niin, että jätät tasaisin välein edellisen krs:n pylväistä yhden silmukan väliin. Sulje ps:lla.

13.krs: 3kjs, virkkaa 34p niin, että jätät tasaisin välein edellisen krs:n pylväistä yhden silmukan väliin. Sulje ps:lla.

Pujota tässä vaiheessa pesusieni virkkauksen sisään. Minulla pesusienessä oli reikä keskellä ja täytin reiä'n palasaippualla.

14.krs: 3kjs, virkkaa 20p niin, että jätät tasaisin välein edellisen krs:n pylväistä yhden silmukan väliin. Sulje ps:lla.

15.krs: 3kjs, virkkaa 10p niin, että jätät tasaisin välein edellisen krs:n pylväistä yhden silmukan väliin. Sulje ps:lla.

Katkaise lanka ja vedä silmukan läpi. Pujottele lanka kaikkien 9p:n silmukoiden takareunojen läpi ja vedä lanka tiukalle. Päättele lanka. Pujottele langanpää pesusienen sisälle.


Solmi lanka sienen pohjaan ja virkkaa 7p pohjan reunaan. Käännä työ ja virkkaa 7p. Kun käsilenkki on tarpeeksi pitkä virkkaa se piilosilmukoilla kiinni pohjan vastakkaiseen reunaan. Päättele lanka. Piilota langanpäät pesusienen sisälle.


Ja tässäpä valmis sieni sitten Yves Rochersilta tilatun pesuainesetin kaverina. Ideana siis on, että aluksi pesusientä käyttäessään saippuaa tulee sisältä automaattisesti, eikä palasaippua liukastele käsistä. Sitten, kun saippua pesusienen sisältä on kulunut, pesusientä voi vielä käyttää tavallisen pesusienen tapaan.

Saturday, November 8, 2014

No nythän näitä alkaa valmistua =)

Ainakin kolme vuotta minulla on lojunut kaapissa keskeneräisenä nämä joulukuusenkoriste-sydämet. Keskeneräisiksi ne jäi, koska en muistanut ommella sydämiin ripustusnauhaa ja käsin ompeleminen kammottaa minua...


Tänä iltana ompelin kuitenkin täyttöaukot kiinni (käsin)... Ripustusnauhaksi käy vaikka ompelulanka, jonka voin pujottaa sitten, kun kuusikin on sisällä =)


Sydämiä on 10 kappaletta (en muista oliko niitä alun perin 12 vai 10, mutta jos oli enemmän, niin jonnekin on hävinneet loput kaksi). Tuollaisessa kauniissa Ilves-lasipurkissa saavat nyt odotella jouluaattoa.

Nämä on tehty Venäjältä tuoduista lasinalusliinoista: liinat olivat niin pieniä, ettei niillä oikein ollut meillä käyttöä. Yhdestä liinasta sai kaksi sydäntä: sellaisen, jossa oli kirjailu ja sellaisen, jossa ei ole kuviota. Kangas on kai pellavaa.

Dry season

Koko syksyn olen viettänyt "dry seasonia", eli mitään merkittävää ei ole valmistunut. Olen kyllä aloittanut lukuisia töitä, mutta päivän tai kahden innostuksen jälkeen ne ovat jääneet nurkkiin pyörimään.


Tämän ponchon aloitin yhtä aikaa työkaverini kanssa. Hän sai oman ponchonsa valmiiksi kahdessa tai kolmessa päivässä. Minä tein samassa ajassa oman pochoni toiseksi viimeiselle kierrokselle. Sitten työ jäi unholaan pariksi kuukaudeksi.


Syy oli se, että en ollut varma riittäisikö lanka loppuun asti. Siis TÄ!!!!!??????????
Niin, en jaksanut tehdä kahta kierrosta katsoakseni, että riittääkö lanka, ja jos ei riitä, niin purkaa hiukan ja tehdä lopetuskierros niin, että riittäisi...


Eilempä sitten jaksoin: ja riittihän se... lanka... juuri niin kuin olin suunnitellut. Tämä pocho menee ainakin aluksi lahjakoriin, jos se ei löydä omistajaa jouluna, niin otan sen sitten itselleni käyttöön =)


Signeerasin työn nimikointinauhallani: "With my Own Hands - rebale".


Ponchon reunaa koristaa piparireunus.


Kainalot on ommeltu yhdellä kiinteällä silmukalla. Pocho istuu kauniimmin päällä, kun reunat eivät rehota valtoimenaan.

Tämän mallin suunnittelin ihan itse ja ajattelin sen jakaa teille:

Lanka: Novita Palma (jota ei tosin enää kaupasta saa) 300g
Virkkuukoukku: 5,5mm
Tiheys: 6krs/10cm
Valmiin ponchon mitat: Kappaleen korkeus pääntieltä piparireunaan 37cm.

Aloitus: Virkkaa 90kjs ja sulje ne renkaaksi.
1. krs: Virkkaa 3kjs (=1.pylväs). Virkkaa renkaaseen vielä 95 pylvästä. Sulje krs piilosilmukalla.
2. krs: Virkkaa 3 kjs ja vielä 2 p samaan 1. krs:n pylvääseen. *Jätä väliin 3 p ja virkkaa 3 p 1. krs:n pylvääseen*. Toista *...* 7 kertaa.  Jätä väliin 3 p ja virkkaa 1. kulma (= 3 p, 3 kjs, 3 p) 1. krs:n pylvääseen. Virkkaa vielä 3 sivua, joissa 8 3:n pylvään ryhmää ja 3 kulmaa. Sulje piilosilmukalla.
3. - 24. krs: Siirry piilosilmukoilla seuraavaan  pylväsryhmien väliseen aukkoon. Virkkaa 3 kjs, 2 p samaan aukkoon. Virkkaa 3:n pylvään ryhmiä edellisen krs:n aukkoihin. Virkkaa kulmissa 3:n kjs:n lenkkiin 3 p, 3 kjs, 3 p. Sulje kerros aina piilosilmukalla.
25 krs: Virkkaa 1 p seuraavaan aukkoon. Virkkaa *1 kjs, 1 p* samaan aukkoon. Toista *...* 3 kertaa. Virkkaa 1 ks seuraavaan aukkoon. Jatka tälläisten puoliympyröiden virkkaamista koko krs. Virkkaa kulmasta laskien 8. puoliympyrän laella 1 ks edellisen sivun 8. puoliympyrn laelle. Jatka puoliympyrä loppuun ja jatka puoliympyröiden virkkaamista normaalisti. Toista tämä toisessa kainalossa.

Kun lanka loppuu kerältä, solmi langan loppu seuraavan kerän langan kanssa yhteen. Virkkaa langanpäät työhön niin, että toinen langanpää on solmusta koukulle päin ja toinen somusta uudelle kerälle päin.

Kun piparireuna on valmis, katkaise lanka ja vedä viimeisen ks:n läpi. Päättele lanka työhön.