Wednesday, March 18, 2015

Virkattu afrikankukka-purkinsuojus

Pienen kyläilyreissun jälkeen teki taas niin mieli tarttua johonkin käsityöhön. Hieman kuitenkin väsytti, eikä jaksanut ajatellakaan mitään suuritöistä. Tämä purkinsuojus valmistui yhdessä illassa:
 

En edes muista enää, mistä idea puikkopurkkiin tuli, mutta afrikankukkia rakastan virkata. Tähän työhön voi virkata jokaisen kukan erilaiseksi, niin ei käy tylsäksi.

 
Kaikki langat on jämälankoja. Ison persikkametallitölkin ympärille mahtui kolme lappua. Langat Novita Tennesee vahvuista tai ohuempia. Virkkukoukku nro 4.

 
Kun kukat on ommeltu yhteen suoralta sivulta, virkkasin purkin päälle verkon. Verkko on samaa lankaa kuin afrikankukan reunus, mutta virkkasin verkon pienemmällä puikolla, sillä lanka oli hiukan liian ohutta numerolle 4. Verkon viimeisellä kerroksella kiinnitin sen afrikankukka-lappuihin.

 
Lopuksi pingotin suojuksen kireäksi virkkaamalla afrikankukka-lappujen käristä purkin pohjaan ketjusilmukka-lenkit. Langat piti toki päätellä ennen tätä viimeistä vaihetta, sillä pussiksi virkattu suojus ei nyt irtoa purkista. Kuvassa yllä purkki ylhäältä päin.

 
Päällyksen verkkoon voi tökkiä puikkoja. Näin saman koon puikot pysyvät yhdessä tallessa ja purkki on kaunis koriste. Puikot voi olla aina esillä osana sisustusta. Huomasin, että tämä iso persikkapurkki on liian iso virkkuukoukuille, joten niille voisi virkata oman purkin.

1 comment:

Mummeli said...

Hieno idea, sopii myös kynille.