Saturday, June 29, 2013

Kesäkasseja ja kasvihuone

En ole oikein jaksanut käsitöitä vilastakaan, työ on vienyt kaikki voimat... mutta onneksi töissäkin pääsee joskus tekemään käsillään jotain!!! Poika ja Pikkuveli ovat leikkikentällä, jossa minä olen ohjaajana, joten teimme yksi päivä kankaanpainanta kassit. Tässä Pojan taideteos:


Ja saman kassin toisella puolella uiskentelee kaloja:


Pikkuveljen näkemys kassista:


Ja minä tein ruotsinkielisen kassin:


Tajusin yhtäkkiä kassia tehdessäni, että lukioruotsistani on reilu kymmenen vuotta aikaa, joten en välttämättä muista, miten kirjoitetaan... mutta kun olin jo alkanut kirjoittaa, niin pitihän se loppuun viedä...


Kassin toisella puolella pn hyönteisiä ja lisää ruotsia =)

Muistatte varmaan tämän:


Kasvihuone hajosi, ennen kuin kerkesimme saada sen perille meidän pihaan.
No sen rauniosta tehtiin tämä:


Pieni kasvihuone tomaateille... Eikös ole muuten kaunis kannu: sillä minä aina kastelen tomaatit ja kesäkukan. Kannun olen saanut lahjaksi mieheltäni.


Jotkut asioista enmmän perillä olevat saattavat ihmetellä, miksi kasvihuoneen ympärillä on kananhäkki, eikä muovi. No ajattelin, että tuohon heitetään muovi päälle tarpeen tullen, mutta verkko suojaa kasveja, etteivät katkea, jos muovia levitetään päälle ja toisaalta tukee noita puurimoja, kun ei ole kovin tukeva toi rakenne. En tiiä toimiiko, mutta saahan sitä aina kokeilla...


Ohops, tämä kuva on väärin päin (tuolla kännykällä kuvatessa lipsastaa helposti kamera väärin päin), enkä osaa kuvia kääntää... mutta tarkkasilmäiset voivat erottaa kuvasta tomaatin! Juu-u, ehtä tomaatti, eikä vain yksi vaan peräti neljä =)


1 comment:

Mummeli said...

Siitähän tuli hyvä kehikko muutamalle taimelle. Pienestä on hyvä aloittaa niin ei tule suuret tappiot jos eka vuonna ei onnistukaan ja taitojen karttuessa voi hankkia isomman kasvihuoneen. Harvoin saa ilmaiseksi hyvää tavaraa, siinäkin voi ensi kerralla muistella kun joku tarjoaa jotain ilmaiseksi.