Kahvoja vaille valmista...

Viime viikonloppuna ei tullutkaan paljon käsitöitä harrastettua, sillä nyt on lukuinnostus päällä. Viikonloppuna sain päätökseen kirjan Leikin loppu. Kirja kertoo lapsisotilaan tositarinan. Mielestäni kirjan vaikuttavuutta lisäsi se, että lukija turtuu sotaan kirjaa lukiessaan niin, että siinä vaiheessa, kun päähenkilö liittyy sotilaaksi (minusta ainakin) tuntuu, että olisi tehnyt samoin... Nyt luen kirjaa suomalaissotilaiden lasten ja lastenlasten elämästä nimeltä Pitkä sota.

No mutta, asiaan. Sunnuntaina oli kuitenkin pakko jotain työstää myös materiaalisesti, joten otin esille kirpputorilta löytämäni (jo aikoja sitten) kassin kahvat, jotka olivat vaneria ja vanerin väriset. Etsin erään vanhan väriaineen, jonka käytöstä en sitten näköjään tiennytkään mitään. Sekoitin värijauhetta veteen ja maalasin kahvat kuvitellen, että väri pysyy näin. Mutta eihän se sitten niin ollutkaan. Siitä myöhemmin. Jätin kahvat kuivumaan tiskialtaaseen, kuten kuvasta näkyy:

 

Sitten ompelemaan kassia. Kirpparilta ostetusta kaitaliinasta yritin sitä leikata, mutta eihän kaava sopinutkaan kankaalle, joten eikun mallia muuttelemaan (malli oli alun perin siis täällä aiemmin esittelemäni tilda-kassi). Ja vuori leikattiin keskeneräiseksi jääneen kauluspaidan kankaasta, sekin kirpparilta niin ikään löydetty (kai)...

 

Tähän vaiheeseen sain kassin työstettyä, mutta huomasin, että kahvatpas eivät olekaan värinpitävät: väriä tarttuu hipaisullakin sormiin. Eli kai pitäisi jotain lakkaa näyttää noille kahvoille?!! Eli kassi on kahvoja vaille valmis!

 

Sitten lopuksi vielä tähän Pojan piirros meidän ja serkkujen perheestä. Takarivissä on siis isä ja eno. Vasemmalta oikealle serkku, täti, Pikkuveli, piirtäjä itse, toinen serrku ja äiti. Ja kaikki ovat siis kuitenkin ankkahahmoisia, hih hih... Mainio piirros, niin yksityiskohtainen...